Suomen verolainsäädäntö (perintö- ja lahjaverolaki, PerVL) ei tunnista Perintökaaren mukaisen lakimääräisen perillisen osittaista perinnöstä luopumista. Perinnöstä luopuminen, ilman veroseuraamuksia, on mahdollista, mikäli lakimääräinen perillinen luopuu oikeudestaan perintöön kokonaisuudessaan eikä luopuja ole myöskään ennen kirjallisen luopumisilmoituksen antamista ryhtynyt pesään.

Perinnöstä luopuja ei voi millään tavalla määrätä kuka tulee hänen sijaansa perillisasemaan. Mikäli perinnöstä luopuja nimeää luopumisilmoituksessaan sijaansa tulevan perillisen, katsotaan luopujan ottaneen perinnönvastaan ja lahjoittaneen perintöosansa nimeämälleen sijaan tulijalle. Tämä johtaa siihen, että luopujaa verotetaan perinnöstä ja sijaan tulijaa lahjasta.

Poikkeuksen edellä lausutusta on Korkein hallinto-oikeus vahvistunut 2009 antamassaan vuosikirjapäätöksessä. Tapauksessa oli kyse siitä, että A oli puolisonsa B:n kanssa tekemässään testamentissa määrännyt muun ohella, että mikäli A kuolee ensiksi saavat kaiken hänen varallisuutensa täydellä omistusoikeudella – sen jälkeen, kun B:lle tuleva tasinko on maksettu – rintaperilliset eli lapset C, D ja E niin, että kunkin osuus on yhtä suuri. Testamentissa oli lisäksi määrätty, että testamentinsaajilla oli myös oikeus ottaa testamentti halutessaan vastaan joko osaksi tai kokonaan perintökaaren 12 luvun tarkoittamana käyttöoikeustestamenttina, jolloin omistusoikeus varallisuuteen tältä osin oli menevä testamentinsaajan sijaan tuleville rintaperillisille. C oli testamentin ilmaiseman tahdon ja valintaoikeuden perusteella ottanut vastaan testamenttiosuudestaan kahdeksan kymmenesosaa (8/10) omistusoikeudella ja kaksi kymmenesosaa (2/10) käyttöoikeudella sekä D oli vastaanottanut testamenttiosuuteensa ainoastaan käyttöoikeuden. Käyttöoikeuden alaisen omaisuuden omistusoikeus oli testamentin mukaan mennyt C:n ja D:n rintaperillisille, jotka olivat heidän sijaantuloperillisiään ja joita oli siltä osin kuin he olivat saaneet omistusoikeuden perintöverotettu A:n jälkeen. Perintö- ja lahjaverolain 33 a §:n veronkiertosäännöstä ei voitu soveltaa A:n testamenttiin. A:n rintaperillisten saannot olivat testamenttisaantoja. Koska C ja D olivat ilmoittaneet vetoavansa testamenttiin vain osittain ja kun heidän ryhtymisensä oli rajoittunut vain siihen määrään, jonka he olivat ilmoittaneet vastaanottavansa, he olivattehokkaasti luopuneet osittain testamentista.